Tervetuloa ihailemaan Juniorin taidetta!

Teos on sommiteltu tavalliselle paperille. Väreinä on käytetty Dr. Oetkerin vihreää ja valkoista sokerikuorrutetta.Kartongin palat on liimattu sokerikuorrutteella. Ruskea väri ei ole sitä mitä se saattaa äkkiseltään muistuttaa. Se on luumusosetta. Mainittakoon, että suuri osa käytetyistä väriaineista päätyi Juniorin vatsaan.

Juniori oli hieman salaperäinen Seniorin tiedusteltua mitä teos esittää. Seniori epäilee sen liittyvän ajankohtaiseen aiheeseen eli residentinvaaleihin. Yhteiskunnallisesti kantaa ottavaa taidetta siis. Seniorin tulkinnan mukaan Juniori tunnustaa teoksessaan aatteen väriä. Tätäkään Juniori ei suostunut kommentoimaan. Ehkä tuo neliapilan muotoinen kuvio paljastaa mistä on kysymys. Siksi Seniori arvelee, että Juniori ei saanut omaa ehdokastaan toiselle kierrokselle. Nuo kaksi mustaa kartongin palasta symboloivat mahdollisesti jatkoonpäässeitä ehdokkaita. Pelkää mustuutta siis. Toinen on kuitenkin ylempänä, joten Juniorilla lienee suosikkinsa, kaikesta huolimatta. Ehkä asettelu kertoo myös ehdokkaiden sijoittumisesta puolekartalla. Mene ja tiedä.

Täältä tähän,

Juniori&Seniori